keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

EU:ssa on tehty tänään hyviä päätöksiä!

Puheluiden roaming maksut halpenevat, jes!

Sain Brysselin ystävältäni juuri tiedon, että EU:ssa on päätetty alentaa puheluiden roaming maksuja. Nyt ulkomailla ollessa puhelut halpenevat - kiitos EU! Asiasta tulee varmasti kohta tiedote kaikkialle, mutta olen asiasta niin innoissani, että päätin kirjoittaa siitä pikimmiten blogiini. Olen meinaan itse maksanut aika huikeita puhelinlaskuja ulkomailla ollessani. Mielestäni koko roaming maksun voisi heittää menemään...

Päivän onnistunut päätös on myös se, että on päätetty maksimihinta data-palveluille. Enää ei pitäisi tulla niin hemmetin isoja puhelinlaskuja, jos käy kännykällä lukemassa esim. mailit. Tukkuhinnaksi on asetettu 1 euro per megatavu. Nämä uudet hinnat astuvat voimaan heinäkuun 1. päivä 2009 ja niitä tullaan alentamaan pykälittäin seuraavan kahden vuoden ajan.

Tämä on kyllä todella hieno juttu. Roaming maksujen rajoittaminen aloitettiin jo vuonna 2007, mutta on kyllä hienoa nähdä että sille on annettu lisää kyytiä. Tällaisia päätöksiä EU:ssa täytyy tehdä useamminkin. Nämä ovat konkreettisia asioita joista me Euroopan kansalaiset hyödymme!

Cheers

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti